No niin, elämässä kun kaikki ei aina suju niin kuin suunnittelee, vaan mutkia matkaan voi tulla ja niin tuli nyttenkin, tällä kertaa aikataulullisia semmoisia,  joten Piinan ja Masin pentue suunnitelmat jouduin hautamaan toistaiseksi , unelma tästä pentueesta elää yhä ja en ole pois sulkenut ettenkö Piinalla vielä joskus toistakin pentuetta tekisi, will see, toivon kuitenkin että Masia/ Masin jälkeläisiä silloin voisin käyttää. Piinalla kuitenkin ikä raksuttaa ja haluan ensimmäisen synnytyksen nyt nuoremmalla iällä jolloin on helpompaa ja riskittömämpää nartulle ja sitten on vielä se toisen pentueen mahdollisuus olemassa..

Näin ollen Piinanen on tänään neitsyydestään päässyt ja samoilla tulilla poikuus meni sitten Lenniltä, ja tässä ei meinaan kauaan nokka tuhissut, ensin pihalla hieman haisteltiin ja sitten sisällä ensin hiukka leikittiin ja hups heijjakkaa, sitten jo tapahtukin. Itse oisin voinut veikata että tänään Piina ei vielä valmis vaan olihan se, tai sitten muuten vaan anteliaalla tuulella . Tänään juoksupäivä nro 11 ja takana onnistunut astutus.

Lisää pentueesta täällä ---->PiinaLenni<---